

–Ohjelmistokehityksen tiiminvetäjä, Tietoturvapäällikkö
Olin aiemmin paljon tekemisissä Nebulan porukan kanssa ja heidän innokkuutensa oli tarttuvaa. Aloitin vuonna 2009 teknisenä projektipäällikkönä. 2011 syksyllä aloitin ohjelmistokehityksen tiiminvetäjänä ja hoidan samalla tietoturvapäällikön tehtäviä.
Käytännössäni työni on työnohjausta - erilaisiin projekteihin ja tehtäväkokonaisuuksiin liittyvää suunnittelua ja erilaiset kehittämiseen ja seurantaan liittyviä tehtäviä. Asiakkaitakaan en täysin ole unohtanut uudessa tehtävässä, vaan pyrin aina mahdollisuuksien mukaan asiakastapaamisiin myynnin tai palvelupäällikköjen kanssa. Tyypillistä työpäivääni on vaikeaa määritellä, jokainen päiväni on erilainen ja työni on hyvin vaihtelevaa.
Työssäni parasta on sen monipuolisuus sekä työskentely oman tiimin ja koko organisaation kanssa. Erikoismaininta täytyy antaa oman tiimin energisestä ja positiivisesta asenteesta. On ilo työskennellä ammattilaisten kanssa, joilla on hymyilemisen taito tallella!

–Tekninen asiakaspalvelija / tilauskäsittely
Tulin Nebulalle töihin vuoden 2008 alussa. Olin aiemmin jo asiakkaana, ja sikäli Nebula oli aiemmin jo tuttu ja minulla oli hyvä mielikuva yrityksestä. Nebula oli yksi muutamasta paikasta josta töitä hain, ja Nebulalta vastattiin nopeimmin joten otin paikan vastaan. Aiemmin työskentelin täysin erityyppisen alan yrityksessä, IT-tehtävissä tosin silloinkin. Koulutukseltani olen Tietojenkäsittelyn tradenomi, valmistuin 2000-luvun alkupuolella.
Työtehtäväni sisältävät tilausten käsittelyä, välillä myös muita asiakaspalvelutöitä sekä teknisen asiakaspalvelun auttamista ja opastamista eri tilanteissa. Työssäni kivointa ovat vaihtelevat työtehtävät ja joustavuus työajoissa, on kivaa pystyä välillä tekemään myös iltavuoroa. Tiimin sisällä on rutiinitehtävissä tehtävänkiertoa joka pitää työn monipuolisena. Nebula on vielä suhteellisen pieni organisaatio vaikka koko ajan kasvaakin, kaikki tuntevat toisensa ja siksi meillä onkin tosi hyvä työilmapiiri.


–Järjestelmäasiantuntija
Tulin Nebulalle vuonna 2005 palvelinylläpitotehtäviin toisesta IT-alan yrityksestä. Vuonna 2007 lähdin ylläpitotehtäviin isompaan yritykseen, palatakseni vajaan vuoden päästä takaisin Nebulalle.
Nebula on työtavoiltaan ketterä ja tehokas, ja se näkyy toisinaan kiireenä työpäivässä, varsinkin jos samaan aikaan on meneillään useita kehitys- tai asiakasprojekteja. Omaan työhön pystyy kuitenkin itse vaikuttamaan, olen itse saanut lisää vastuuta ja haastavampia työtehtäviä osaamisen kehittyessä. Työssäni on sopivasti haastetta, saan soveltaa osaamistani erilaisissa projekteissa ja on mahtavaa päästä toteuttamaan teknisiä ratkaisuja uusimmilla teknologioilla. On mukavaa, että työ on innostavaa ja opin paljon uutta.
Nebulalla parasta on tiimihenki ja yhteinen tekeminen, meillä on töissä mahtava porukka jonka kanssa viihtyy sekä töissä että myös vapaa-ajalla. Työporukalla käydään pelaamassa jääkiekkoa ja salibandya, ja vietetään muutenkin aikaa yhdessä.


–Tekninen asiakaspalvelija
Tulin Nebulalle kesäkuussa 2011, sitä ennen työskentelin eräässä IT-alan yrityksessä teknisessä asiakastuessa. Olin aiemminkin kuullut Nebulasta paljon hyvää tuttaviltani jotka ovat Nebulan asiakkaita. Nebula kuulosti paikalta jossa haluaisin olla töissä, ja teknisen asiakaspalvelijan paikka oli avoinna joten hain ja pääsin Nebulalle töihin.
Parasta meidän tiimissä on hyvä porukka. Olemme kaikki suunnilleen samanikäisiä, ja kiinnostuksen aiheetkin ovat samankaltaisia, tulee heti tunne että kuuluu porukkaan.
Omassa työssä hienointa on, että pystyn itse tekemään asiat loppuun asti. Siitä tulee tunne että voin aidosti palvella asiakasta, ja että onnistun työssäni joka päivä. Työtehtävät ovat monipuolisia ja asiakastilanteet vaihtelevat; tässä työssä oppii koko ajan uutta ja jokainen päivä on aina erilainen.


–Avainasiakaspäällikkö
Työskentelin aiemmin IT-alan yrityksessä, jossa olin aluksi tukitehtävissä ja myöhemmin myynnissä. Tuttuni oli töissä Nebulalla, ja hänen kertomuksensa rennosta työympäristöstä ja mukavasta porukasta kuulostivat hyvältä. Työpaikkana Nebula kiinnosti, joten päätin hakea ja aloitin myynnissä vuoden 2009 lopussa.
Nebulalla on hyvä tiimihenki ja mahtava työporukka, jonka kanssa on kivaa työskennellä. Jos joku asia askarruttaa, kaikkiin kysymyksiin saa aina asiantuntevan vastauksen. Kaikki tulevat hyvin toimeen keskenään ja työpaikalle on aina kiva tulla.
Kokemuksen myötä minulle on kehittynyt oma asiakaskunta, jonka parissa työskentelen, nykyisin avainasiakaspäällikkönä. Parasta omassa työssäni on erilaisten asiakkaiden kohtaaminen ja vaihtelevat asiakastilanteet. Jokaisella asiakkaalla on omanlaisensa tarpeet, ja on mielenkiintoista suunnitella asiakkaalle sopivia ratkaisuja. On hienoa tuntea asiakkaansa ja tuntuu hyvältä, kun voin rehellisesti sanoa että tarjoamani ratkaisu sopii parhaiten asiakkaan tarpeisiin.